Filters

Dunedin Consort - J.S. Bach: Magnificat - YLE Klassinen

Bachin kokoama joulu

Joulumusiikkikokonaisuuksien suunnittelu radioon, kirkkoon ja konserttiin on vaikeaa, mutta Johann Sebastian Bachilta sen luulisi onnistuneen. Tälle oivallukselle perustuu Dunedin Consortin uusi joululevy. Sillä rekonstruoidaan ensimmäinen jouluvesper-kokonaisuus, jonka Bach suunnitteli Leipzigin kanttorina jouluksi 1723.

Tiedetään että Nikolainkirkossa esitettiin silloin kaksi teosta: Bachin ensimmäinen joulukantaatti Christen, ätzet diesen Tag, sekä Magnificat Es-duuri. Näiden ympärille Dunedin Consortin johtaja John Butt on punonut kokonaisuuden, joka noudattaa ajan käytäntöjä. Urkuri soittaa joka teokselle napakan mutta osuvan preludin ja säestää myös seurakunnan yhteisiä joulukoraaleja juhlavin ottein.

Sekä Magnificat että joulukantaatti ovat säihkyvän jouluisia teoksia, joissa trumpetit raikaavat ja patarummut jylisevät. Toki sijansa saa myös hempeä joulutunteilu. Teosten herkullinen massiivisuus saa eräänlaista vastapainoa kuoron tiiviydestä. Solistiviisikko hoitaa yhteislaulusta merkittävän osan, ja kahden kuoron kappaleissa saa tuekseen vain toisen samanlaisen viisikon.

Sopraanot Julia Doyle ja Joanne Lunn, tenori Nicholas Mulroy ja bassobaritoni Matthew Brook edustavat laadukasta, lyyristä brittiosaamista, ja pystyvät sointuisaan yhtyelauluun toisin kuin solistit yleensä. Joukosta erottuu lähinnä altto Clare Wilkinson, koska hänellä on ässävika.

Kokonaisuutena levy tarjoaa Bachin joulumusiikkiin aivan toisen näkökulman kuin vaikkapa massiivinen jouluoratorio. Bachin musiikki kiinnittyy osaksi käyttöään: kirkkoa, seurakuntaa ja joulujumalanpalvelusta. Kuulija voi halutessaan eläytyä Leipzigin Nikolainkirkon joulutunnelmaan.

J.S. Bach: Jouluvesper, rekonstruktio Bachin ensimmäisen jouluvesperin esityksestä Leipzigin Nikolainkirkossa 25.12.1723. Dunedin Consort/John Butt sekä solisteja. 

YLE Klassinen
15 December 2015